sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Lunta kuin unta sataa työpöydän ikkunan maisemassa. Katselen ahkeraa miestäni kolan kanssa kulkemassa etupihallamme.

- "Hei kultaseni, kolaatko myös takapihan"? huutelen tuuletusikkunasta.
- "No en varmasti, lunta tulee koko ajan vain lisää!"
- "Jätä takapiha huomiselle ja tule saunaan sieltä", huutelen kannustavasti.

Mieheni jatkaa vain kolaamistaan ja siirtyy sittenkin takapihalle.
Tunnin vielä reipas ukkoseni kolaa takapihallamme polun varastolle

Yskäflunssassani ihailen ahkeraa miestäni kolan kanssa kulkemassa sankassa lumisateessa.

Lunta kuin unta sataa työpöytäni ikkunan maisemassa. Katselen ahkeraa miestäni kolan kanssa kulkemassa etupihallamme.

"Hei kultaseni, kolaatko myös takapihan?", huutelen tuuletusikkunasta.
"No en varmasti, lunta tulee koko ajan lisää!"
"Jätä takapiha huomiselle ja tule saunaan sieltä!", huutelen kannustavasti.

Mieheni jatkaa vain kolaamistaan ja siirtyy sittenkin takapihalle. Tunnin vielä reipas ukkoseni kolaa takapihallamme polun varastolle.

Yskäflunssani ihailen ahkeraa miestäni  - kolan kanssa kulkemassa, sankassa lumisateessa.
Sen seitsemän virkettä:

  1. Maiseman kuvaus
  2. Joku tekee jotakin
  3. Joku sanoo jotakin
  4. Joku sanoo jotakin
  5. Tapahtuu jotain yllättävää
  6. Joku tekee jotakin
  7. Maiseman kuvaus

Lunta kuin unta sataa työpöydän ikkunan maisemassa. Katselen ahkeraa miestäni kolan kanssa kulkemassa etupihallamme.

- "Hei kultaseni, kolaatko myös takapihan"? huutelen tuuletusikkunasta.
- "No en varmasti, lunta tulee koko ajan vain lisää!"
- "Jätä takapiha huomiselle ja tule saunaan sieltä", huutelen kannustavasti.

Mieheni jatkaa vain kolaamistaan ja siirtyy sittenkin takapihalle.
Tunnin vielä reipas ukkoseni kolaa takapihallamme polun varastolle

Yskäflunssassani ihailen ahkeraa miestäni kolan kanssa kulkemassa sankassa lumisateessa.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Kansalaistoiminnan valoista ja varjoista

Mahatma Gandhi sanoi vuonna 1937: "Ennen kuin lapsi ryhtyy opettelemaan aakkosia ja muuta maailmallista tietoa, hänen pitäisi oppia, mitä sielu on, mitä totuus ja rakkaus ovat, millaisia voimia sielussa piilee. Kasvatukseen pitäisi kuulua olennaisena osana sen opettaminen, kuinka elämän taistelussa rakkaus voittaa vihan, totuus valheen, henkilökohtainen kärsimys väkivallan."

Itsekkyys ja tunteet

Gandhin rauhan sanat totuudesta ja väkivallattomuudesta ovat syvällä aidon kansalaistoiminnan eettisissä säännöissä. Tunteet ovat sielun kieli. Kansalaisten Suomi rakentuu tunteella. Tunne voittaa aina järjen. Mutta missä ovat aitojen tunteiden vaaliminen kouluissa, kodeissa, työyhteisöissä, kaupunginosa- ja maaseutukyläyhteisöissä? Missä on aito toisista välittäminen? Tehomarkkinataloutemme on "syrjäyttänyt" tunteet vain järjen käyttö on sallittu.Siellä missä aito kansalaistoiminta, yhteen hiileen puhaltaminen alkaa orastaa, se liian usein tallataan ennemmin tai myöhemmin omaneduntavoittelulla ja meriittien metsästyksellä. Keskiajalla ryöstettiin ruumiita, nyt ryöstetään henki ja sitä ennen ideat Luovuus laitetaan häkkiin ja luovutaan eettisistä tavoitteista.

Yhteistyön etiikka

Isiemme kunnallispolitiikka puhalsi vielä yhteen hiileen, jos vaikka lukio piti paikkakunnalle saada, ei katsottu puoluerajoja, vaan ihmisten hyvinvointia - yhteistä etua. Silloin myös löytyi ihmisten kohtaamiselle seuroja ja yhdistyksiä, missä keskusteltiin. Kansalaisjärjestöt olivat vahvoja vaikuttajia. Siellä päätökset ensin tehtiin. Nyt kuilu päätöksenteon, viranomaistahojen ja kansalaistoiminnan välillä on ammottava. Ei enää aina edes tiedetä mistä päätetään. Ihmisen, jota asia koskee, kasvot eivät ole läsnä - kasvoihin ei olla edes katsottu. Asiat vaan voidaan päättää kuulematta itse asianomaista eikä edes hänen eturyhmäänsä. Etäinen politiikkojen tapa pelata keskinäistä peliään on valitettavan usein siirtynyt myös kansalaisjärjestöjen ja yhdistysten toimintatavaksi Viranomaistahot taas ministeriöiden palvelussa joutuvat vähällä väellä jaksamisen kynnykselle, aikaa vain ei ole paneutua ihmisen kasvoihin ja eihän yksi ihminen näin voi tuhansiin tutustuakaan. Massojen hyvinvointivaltiomallissamme liian moni voi pahoin! Yksilökeskeisessä hyvinvointivaltiomallissa massat palvelut tuotetaan ihmiskasvoisesti.

Kohtaamattomuus

Olemme kaikilla tahoilla jo tehomarkkinataloutemme huumassa uupumassa kohtaamattomuuteen. Suurimmaksi yhteisöjemme palveluvajeeksi on kehittymässä ristiriitojen käsittelytaidottomuus ja konfliktinhallintakyvyttömyys. Mistä löydämme sen valtavan määrän työyhteisöjen sisäisiä valmentajia, kun ristiriidat eivät ratkea enää omalla porukalla, konfliktin ratkaisu vaatii ulkopuolista näkijää ja kokijaa. Tunteet ovat riistäytyneet monissa yhteisöissä omien kehityskohtien projisoinniksi toisiin. Koulukiusaamisen ja työpaikkakiusaamisen lisääntyminen on jo päivittäistä ikäävää kuultaavaa. Negatiiviset tunteet valtaavat vaistomme. Silti markkinavoima olet sinä itse?

Tehomarkkinatalouden vai kansalaisten Suomi?

Kääntäisimmekö "rahat ja henki" -ajatuksen toisin päin takaisin keskinäiseen viisauteemme: ensin henki sitten rahat. Raha mittaa arvojamme. Raha on henkisen hyvinvoinnin mittari. Jäävuorenhuippu. Mitä pitemmälle ihminen, yritys tai yhteisö näkee ympärillään olevien ihmisten henkiset tarpeet, sitä menestyksekkäämpää on sen toiminta. Vanhan rakenteen yritys on se, joka ei kanna sosiaalista vastuuta ympäristöstään tai lähi-ihmisistään, asiakkaiksikin heitä voisi kutsua. Itsekkyyden kehä on sulkeutumassa. Tehomarkkinatalouden ja kansalaistoiminnan välille on rakentumassa silta. Keskustelu kuntalaisten osallisuudesta ja lähidemokratiasta on käynnistynyt. Aktiiviset toimijat heräilevät kaikkialla muualla kuin yhteisöjen sisällä. Uuden sosiaalisen liikkeen airueet ovat kokoamassa joukkojaan siellä, mistä sitä vähiten odotetaan. Ihmiset, jotka ovat ns. syrjäytymässä tehokkuudesta, alkavat koota yhteistoimintaa. Emmekö voisi tehdä tätä asiaa toisin? kuuluu kysymys. Jonkin kaupunginosan isät ja äidit alkavat kysellä toisiltaan: Emmekö voisi hoitaa lapsiamme itse. Kun kohta lähes kaikki tekevät eri aikaan töitä, on rengas "meille tänään, teille huomenna.." -järjestelmä lapsille valmis. Insovanhempien renkaita ja senioreiden tiimitoimintaa tarvitaan taas.

Nuorten mustuus

Samaa liikehdintää on kaikkialla. Ihmettely on jo alkanut. Tämän päivän ajattelu on huomispäivän todellisuutta. Ketä varten täällä olemme ja elämme? Kenelle henkeni päivittäin annan? Nuorisossamme tämä on jo vahva asenne. He miettivät tarkkaan, kenelle haluavat työtä tehdä, toteuttaako siinä myös itseään. EVVK ("Ei voisi vähempää kiinnostaa") on päivän epistola nuorten keskustelussa tehomarkkinataloutemme annille. ja mikä on "Elimäen perimmäinen tarkoitus", kysellään. Nuoret ilmaisevat mustuudellaan elämän realistisuutta, itsenä toteutumista ja itsensä toteuttamista. Uskoa itseen. Keinotekoinen "ikään kuin" toisesta välittäminen on heidän vihollisensa. He etsivät aitoja tunteita.
Yhteisöllisyydessä on itua. Vuosi vuodelta huomaa ihmisten löytävän toisiaan. Toisen ihmisen tuleminen on käynnistynyt. Syntyy työyhteenliittymiä, osuuskuntia, vapaita toimintaryhmiä, keskustelukerhoja, teemaryhmiä, apurenkaita kanslaisyhteiskunta on jo jyvästä oraalla. Uusi sosiaalinen liike on alkanut. Suosittelen kokeilemaan oman hyvinvoinnin kohentamiseksi toisten kohtaamista. Ryhmä on huomattavasti parempi ratkaisija kuin kaksi toistensa kanssa keskustelevaa ihmistä (vaikka sekin on jo suuren verkoston alku). Kun löydät oman heimosi, mikä ilo on sytyttää nuotio, johon jokainen on tuonut omat hiilensä. Puhallus voi alkaa ja savumerkeillä vaikuttaminen.

Ei savua ilman tulta.

Gadhin sanat 4.8.1920 kuuluivat Young India-viikkolehdessä: "Omantunnon asioissa ei enemmistön mielipiteellä ole mitään tekemistä".

Uusi sosiaalinen liike on alkamassa

 Uskon vahvasti tämän 4.sektorin tuloon, uuden sosiaalisen liikkeen alkamiseen 2000-luvulla. Liian moni ihminen voi pahoin nykyisessä massoista huolehtivassa hyvinvointivaltiomallissamme. 2000-luku kääntää asioiden hoidon yksilölähtöiseksi.
Yksilölähtöisessä hyvinvointivaltiomallissa massat voivat hyvin. Yksittäinen ihminen tarvitsee vahvaa yhteisöä ja yhteisöllistä, paikalliseen kumppanuuteen perustuvaa päätöksentekoa ja menestyäkseen yhteisö tarvitsee vahvasti itseään toteuttavan ja itsenään toteutuvan, henkisesti hyvinvoivan ihmisen.

Henkinen pahoinvointi näkyy toisista ihmisistä välipitämättömyytenä, työyhteisöjen pahoinvointina ja luovuuden latistamisena. Itsenään toteutuva ja omaa elämäänsä ohjaava, itseään toteuttava ihminen on vielä liian usein uhka rakentamallemme järjestelmälle. Yksilövastuu ja yhteisövastuu muodostavat uuden liiton tulevaisuudessa. Ihmisyyden arvoihin perustuvia yhteenliittymiä. Ihmiskasvoisen päätöksenteon. Siinä yhteiskunnallisten yritysten edistäjät ja toimijat ovat hyvinvointiyhteiskunatamme lipunkantajia.

"Ihmisten henkisen auttamisen on tultava poliittiseksi voimaksi ja tämä tulee tapahtumaan ruohonjuuritason kautta. Ihmiset alkavat tavalla tai toisella etsiä mahdollisuuksia parantaa omaa elämäänsä ja kehittää omaa tietoisuuttaan. Tämä tulee tuottamaan lopulta poliittisen agendan, juuri niin kuin tapahtui ympäristökysymyksissä, kun monet ihmiset havahtuivat hereille ympäristön tilan suhteen muodostaen vihreän liikkeen (ja vastaavien kansalaisliikkeiden) esiinmarssin kautta läntisen maailman." (Peter Russell ja tietoisuuden vallankumous).

Tietoyhteiskunnasta siirtyminen tietoisuusyhteiskuntaan on jo alkanut! Luodaan yhdessä työn, yrittäjyyden ja palvelun uudet muodot!

Maahanmuuttajana Lähi-Idässä

Löysin oman äitini kokoaman kansion kirjeistäni vuosilta 1978-1981 113 kirjettä ja lukuisia postikortteja Teheranista, Jeddasta ja Kairosta.
Mielenkiintoista oli lukea miltä tuntui olla maahanmuuttaja näissä maissa ja miten näihin hyvin erilaisiin kulttuureihin integroitui. Miltä tuntui elää Iranin vallankumouksen aikana, odottaa ensimmäistä lastaan ja myös elää yhdessä tyttäreni syntymän jälkeen Saudi-Arabiassa ja Egyptissä, missä odotti jo toista lastaan.

Niistä 226 sivusta syntyisi nyt aikas mielenkiintoinen kirja :) Kuvaus suomalaistaustaisen naisen sopeutumisesta työelämään Iranissa ja Saudi-Arabiassa, missä ei naisten työntekoa kodin ulkopuolella arvostettu ja millaista oli elää kotona vastasyntyneen vauvan kanssa ja odottaa toista lastaan sekä Saudissa että Kairon vilskeessä. Poikani syntyi seuraavana päivänä Suomessa, kun Sadat ammuttiin Kairossa.

Suomalaisista sukujuuristani

Tein sukututkimuksen 500-600 vuotta taaksepäin monen muun Toikkasten sukujuurien (Rautalampi - Pohjoinen Keski-Suomi) tutkijoiden kanssa ja äitini Penttilöiden sukujuuret (Etelä-Karjala) tutki useampi taho Lappeenrannasta. Monet juuret päätyivät Novgorodin aikaan vuonna yks ja kaks, johon ei voi muuta sanoa kuin että me suomalaiset olemme sukua lähes kaikille slaavilaisille, ruotsalais- tanskalais- saksalasisille ja Baltian maiden suvuille:)

Saamelaiset oli alkuperäiskansa täällä, asettuneet ehkä jo 10 000 vuotta (venekirveskansa) sitten tälle alueelle. Asuttivat Suomea lähes Etelä-Suomeen saakka. Osallistuin kerran Saamifoorumin tilaisuuteen, jossa alustaja aloitti seuraavalla tavalla: "Me saamelaiset olemme todella epäonnistuneet suomalaisten kotouttamisessa":)
Nykyisen mieheni Tjurinin suku (menimme naimisiin vuonna 2007) on siirretty Karjalan Muolaan Kyyrölän kylään 1700-luvulla Valko-Venäjältä. Kyyrölä oli tunnettu "savupiipuistaan" Karjalan ja Suomen kansainvälisimpänä kylänä, silloin kun Suomessa ei muualla juuri pitkiä piippuja nähty.  Sodan jälkeen heidät evakoitiin Valkeakoskelle. Mieheni on syntynyt Suomessa ja äiti on suomalainen...tai no, mistä nyt Lindeqvistit sitten lienevätkään juuriltaan.
Siksi kiinnostukseni monikulttuurisuuteen, moninaisuuteen ja monimuotoisuuteen on minulle sydämen asia. On ollut aina, pienestä pitäen. Kiinnostukseni kansainväliseen maailmaan kasvoi asuttuani nuorena aikuisena Tukholmassa ja vielä enemmän asuessani 4 vuotta Lähi-Idässä: Iranin Teheranissa, Saudi-Arabiassa ja Egyptissä sekä opiskeltuani poikamieheksi, siis Bacheloriksi Englannissa. Nuorena ihmisenä Ruotsissa koin suomalaisten vähättelyn muiden maahanmuuttajien ohella. Muissa maissa en ole sitä kohdannut.

Naimisiinmenoni jälkeen otin mieheni sukunimen viralliseksi ja vaihdoin 3 vuotiaasta olleen lempinimeni etunimekseni, Maritta jäi toiseksi nimekseni. Ex-miehen sukunimi ei tuntunut avioerostani johtuen 10 vuoden kuluessa enää omalta. Lasteni sukunimi se luonnollisesti on, jota arvostan paljon.

Sittenpä monikulttuurityössä toimiessani (90 luvulta saakka) täällä Helsingissä, jonne muutin Jyväskylästä 2000-luvun alussa sekä "työn että miehen perästä", alkoikin minusta euroopanlaajuisen Suomen rasismin ja muukalaisvihan vastaisen kattojärjestön puheenjohtaja levittää tietoa 90-luvulla elämässäni tapahtuneesta tosi surullisesta henkisen väkivallan tragediasta, jossa jouduin lopulta syytetyksi ja tuomituksi.

Kuulin myös, että olisin taustani takia vaihtanut nimeä. Luulenpa tämän kaiken johtuneen siitä, että jouduin todistamaan viranomaisten taholta tätä samaista ihmistä vastaan nostetussa oikeudenkäynnissä Helsingin käräjäoikeudessa. Kun nimeni vaihtui Tjuriniksi, jouduin myös Halla-ahon hampaisiin. Hän oli Scripta -sivuillaan aikas paljon panetellut tätä samaista puheenjohtajaa ”moniosaajana”, joka oli itse asiassa ihan oikeutettua kun tämän ihmisen toimintaa niin läheltä jouduin todistamaan. Tämä ihminen heitti ulos kaikki suomalaistaustaiset kumppanit eräästä projektista heti rahoituksen tultua tilille huudoin: "Nämä rahat kuuluvat maahanmuuttajille". Siinä pesuveden mukana jouduin jättämään suunnittelemani hankkeen. Sitten Halla-aho (nimeni muutoksen jälkeen) alkoi minustakin kirjoittaa blogissaan hankekuvausten "puppugeneraattorina".

Kirje levitettiin maahanmuuttajaaktivistit@gmail.com osoitteesta nimettömänä. Poliisien oli liian vaikea selvittää, miltä koneelta viesti oli lähtenyt, näin ainakin sanoivat. Olin nyt keväällä uudelleen todistamassa samasta asiasta Hovioikeudessa, joten lienee odotettavissa uusi kirje. Kirjeellä ilmiselvästi oli tarkoitus vahingoittaa minua työssäni, jota viimeiset 3 vuotta sain ilokseni koordinoida parikoordinaattorini kanssa, monikulttuuristen ja maahanmuuttajajärjestöjen yhteishanketta. Maahanmuuttajajärjestöt aktivoituivat pääkaupunkiseudulla ja perustivat kattojärjestön, joka nyt voi ja menestyy erinomaisesti. Määräaikainen työni päättyi vuoden vaihteessa ja järjestö jatkaa itsenäisenä eteenpäin. Mutta täytyy myöntää, että kyllähän tällaiset asiat ja puheet vaikuttivat työsuhteeseeni, uuvuttivat ylenmääräisesti.

Mutta juuristani, sekä elämänkokemuksestani että -näkemyksestäni johtuen, mikään ei muuta arvostustani yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta kohtaan tässä maailmassa. Ennakkoluuloissa ja rasismissa ei ole kyse eri kulttuuritaustoista vaan kehittymättömyydestä ihmisyydessä, ihmiskunnassa.

Ajattelu-, suhtautumis- ja toimintatapani on vain vahvistunut. Samassa suhteessa lujittunut kuin sisäinen yrittäjyys minussa:) ja muuntunut nyt yhteiskunnallista yrittäjyyttä edistämään. Tässä supi perussuomalaisessa Suomessa nyt toden teolla tarvitaan meiltä kaikilta moninaista ja yhdenvertaista mieltä ja kieltä. Uutta sosiaalista liikehdintää. Ei ole voimaa ilman vastavoimaa. Taito tulee harjoituksesta ja voima puhtaudesta.

"Omantunnon asioissa ei enemmistön mielipiteellä ole mitään merkitystä", sanoi Gandhi.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Henkinen väkivalta ulkoisten kulissien takana

Työpaikka- tai koulukiusaamista ei ole olemassa. Kysymyksessä on aina, vain ja ainoastaan, enemmän tai vähemmän toteutunut tai tarkoituksella toteutettu henkinen väkivalta. Vallan ja aseman väärin käyttö. Pahuuden ja sen suopeuden kasvot verhoillaan usein eri ihmisten muodostamissa yhteisöissä hyvyyden kasvojen taakse, vieläpä yhteisten asioiden hoidon nimissä, kulissien taakse.

Oman voiton pyynti vastaan yleishyödyllisyys

Oma etu voittaa usein yleishyödyllisyyden. Näin tapahtuu, kun oman edun ja oman voiton tai aseman pyyteelliset kasvot toimivat esim. politiikassa, yhdistystoiminnassa tai vaikkapa uskonnollisessa yhteisössäkin. Nämä samat kasvot tunkeutuvat kolmannen sektorin toimintaankin, joka kansallisaarteenamme “yhdistysten luvatussa maassa” on nykyisin luonut muotonsa yhteisen edun nimissä. Sieltä, mistä puuttuu yleinen työn arvostus, siellä tapahtuu eniten väkivaltaa.

Näin esim. matalapalkatuilla aloilla, missä ihmisiä, jotka ovat lähimpänä toista ihmistä, vähennetään mieluimmin kuin puretaan hallintoa. Useimmiten tämä ihmisten työn arvostamattomuus tapahtuu sosiaali- ja terveysalan palveluissa ja kouluelämässä. Oman voiton pyyde taas näyttää olevan pahimmillaan uusimuotoisissa yhdistystoiminnoissa tai uskonnollisesti fanaattisissa ja fundamentalistisissa yhteisöissä, joissa valitettavan usein yhteiskunnanrahoilla työllistetäänkin vain projektinvetäjät ja heidän lähipiirit.

Uutta toimintaa ei synny niin kauan kuin oman edun tavoittelu voittaa yleishyödyllisyyden. Vaikka yrityksiä arvostellaan oman voiton pyynnistä, taitaa voiton tavoittelu sittenkin tapahtua siellä aidoimmin ja rehellisimmin. Niissä ihmisten yhteisöissä etiikka, ihmisten arvostaminen ja ihmisoikeuksien toteutuminen on elinehto. Niiden katoamisella kun on suora yhteys asiakkaiden katoamiseen.

Kun oman voiton pyynnin kasvot tunkeutuvat ns. yleishyödyllisiin työyhteisöihin, se peitellään hyvyyden kasvojen taakse. Eikä ammattitaustoilla tai asemilla silloin ole vastuullisuuden kasvoja. Persoonallisuudet saattavatkin toteuttaa puhtaasti egon tavoitteita, naamariin peiteltynä. Persoonasanahan tulee sanoista Per = läpi ja Soona = naamio. Persoona peittää usein kehittymättömän (pahan) puolensa kehittyneisyyden (hyvän) naamion taakse.

Henkisen väkivallan tekijän kasvojen kätkeminen

Kun henkisen väkivallan kohteeksi joutuneen ihmisen arvo siirtyy punnittavaksi oikeuteen, järjestelmä keskustelee ja puhuu samaa kieltä naamioiden kanssa. Valitettavan usein oikeusistuin keskustelee henkisen väkivallan tekijän naamion kanssa, jos hän on saanut tarpeeksi liittolaisia taakseen, eikä enää näe metsää puilta tai mitä todella näiden oikeudessa istuvien ihmisten välillä on tapahtunut.

Työyhteisössä mihin ammattikuntaan tahansa kuuluva ihminen tuntiessaan omaa alemmuuttaan ja kateutta tai omien tavoitteidensa estymistä ja sitä peitelläkseen rakenteleekin lahjakkaasti toteutettavan selän takaisen mustamaalauksen. Tuloksena syntyy konflikti, jota ei enää haluta edes ratkaista. Mustamaalaus, toisen arvon alentaminen keinolla millä hyvänsä ja henkinen väkivalta sekoittuvat symbioottiseksi vyyhdiksi, josta ei punaisen langan päätä enää saada esiin.

Hyvyyden ja oikeamielisyyden kasvojen taakse kätketty henkinen väkivalta voi olla jopa psykologien ammattikuntaan kuuluvan ihmisen kasvojen takana. Väkivallan kasvot eivät voi tulla julki, kun tekijän on peitettävä väkivaltansa myös kunnallispoliitikkona ja yhteisen hyvän edistäjänä.  Jos kulissien takainen toiminta paljastuu, tekijä menettää kasvonsa, joskus jopa kolmessa kerroksessa; yhteisten asioiden hoitajana, kansalaistoiminnan edistäjänä ja oman ammattikuntansa edustajana. Hänen on pakko kertoa ”kehittelemäänsä” tarinaa loppuikänsä. Vaikka se olisi vastoin hänen oman ammattikuntansa alkuperäistä etiikkaa, keitä varten he ovat olemassa.

Usein oman edun voiton pyytäjien esteeksi muodostuu, kuin vastavoimaksi, toisista ohjautuva ihminen, toisten hyväksyntää hakeva ihminen joka lapsuudesta saakka on pelännyt hylätyksi ja jätetyksi tulemista ja josta on kehittynyt ajan myötä ns. ylisuorittaja. Itseohjautuvuus on jostain syystä verhoutunut toisista ohjautuvuuteen.

Kun hän hakee hyväksyntää toisilta tekemällä ehkä joskus jopa mahdottomiltakin tuntuvia menestystarinoita ja saavutuksia, tuleekin hän hyväksi käytetyksi. Hän on toteuttanut asiat jopa oman voiton pyytäjänkin edestä. Kiitollisuudentunne on oman voiton pyytäjän ehkä vaikein asia kestää. “Tuo toisista ohjautuva uhrautuja teki kaiken hänenkin edestä ja hän sai sen toisen tekemän hyvän itselleen ilman omaa ansiotaan”. Eihän sellaista tunnetta voi kestää, ammattilainenkaan.

Monet meistä, jotka ovat joutuneet näiden vääristelevien, oman pyyteen kasvojen kohteeksi, tuntevat syvästi oman ihmisarvon alentamisen, ihmisoikeuksien menetyksen tuskan. Pahimmassa tilanteessa monet heistä muistavat erään viisaan kansalaisaktivistin, joka roomalaisen tuomarin edessä selkäsuorana seisoessaan sanoi: “Sinä sen sanoit, en minä”. Ja joka rohkeana tukka hulmuten rahanvaihtajien pöydät kaataessaan ilmoitti, että “Tässä temppelissä ei rahaa vaihdeta!”
Usein EU- ja RAY-rahoituksen saanti sekä valtapyrkimykset tuhoavat  voimistuneen kansalaistoiminnan, mikäli yhteinen hyvä ei ole aidosti päässyt kehittymään yhteisön sisälle vakiintuneeksi arvoksi.

Konflikti ei ratkea oikeussalissa

Konfliktia ratkottaessa, itsestä ohjautuvuus ja toisista ohjautuvuus voisivat löytää toisensa, kultaisen keskitien kehityksen. Mutta se ehkä on se vaikein asia työyhteisöissä toteuttaa ja siksi sorrutaan helpoimpaan; toinen mustamaalataan selän takana ja saatetaan uupumukseen. Oikeutus toisen ulosheittämiselle etsitään, jopa jälkeenpäinkin, virheistä, jolloin monesta pienestä “tekaistusta virheestä” saadaankin aikaan valtava “petosvyyhti”. Näin konflikti on helpointa haudata kulissien taakse.

On mentävä sotaan ja tuhoon vaikka itsensä uhraten. Väkivallan tekijän on vain jaksettava kantaa oman voiton pyynnin vääristämiä kasvojaan. Oikeudessa 7 hallituksen ja lähipiirin edustajaa todistaa samalla tavalla. Syytetty on yksin. Lopulta oikeusistuimessa ei voita kumpikaan osapuoli.

Jos konflikti pyritään ratkaisemaan oikeussalissa, tilanteessa ei voita kumpikaan osapuoli, vaan molemmat häviävät. Ja näin lopulta häviää ja menettää arvoaan koko ympäröivä yhteisö. Väkivallan tekijän on alettava puhua samaa kieltä vain naamareita ymmärtävien tahojen kanssa. Hän saa sieltä avun ja oikeutuksen teolleen. Alun perin aivan toisin ja yhteisymmärryksessä toteutettu toiminta voidaankin jälkikäteen verhoilla jopa petokseksi yhteisöä kohtaan. Oikeuden on vain toteutettava sen hetkistä lain sovellusta. Asia suuremmasta yhteydestään irrotettuna ei näytä enää totuutta. Näyttö on voitu tarkoituksella tehdä, asia vääristää näyttämään aivan muulta kuin se ko. ajankohtana nähtiin. Ja oikeudelle riittää näyttö.

Ihmisarvo ja ihmisyys ei enää saa eikä voi näkyä kohteeksi joutuneen ihmisen elämässä. Oikeutus kasvojen takaiselle toiminnalle on haettava. Arvottomaksi ja oikeudessa jo vain sukunimelliseksi muuttunut ihminen ei saa tulla nähdyksi ja kuulluksi, paljastajaksi tai vapauttajaksi. Pahan kasvot eivät voi paljastua. Näissä väkivallan teoissa ei katsota kasvoista kasvoihin kuin vasta kuoleman jälkeen. Vaikka totuus tekisi heidät kaikki vapaiksi. Hyvyys ja kauneus purkaisivat konfliktin, saisivat punaisen langan pään esiin. Kukaan ei lähde raskaaseen syyttämisprosessiin yksin. Alun perin yhteisössä on ollut joku ns. pienempi oman voiton pyytäjä, joka vaikka vain rahan ja aseman pyyteessä alkaa kadehtia “kilpailijaansa”. Usein tämän arvomaailman omaavan ihmisen supatukset vastaavassa asemassa olevalle, esim. pelottelu taloudelliseen vastuuseen joutumisen vaarasta saa liittolaisen. Kaksi saavat jo taustatyöllä muutkin mukaan. Ulkopuolelle heitettävä ihminen ei vain itse tajua mitään eikä ymmärrä joutuneensa pois syönnin kohteeksi, eikä edes ymmärrä keiden tai minkä esteeksi on muodostunut.

Kuinka paljon joukossamme on maan hiljaisia, jotka eivät joko jaksa tai ei ole varaa hakea oikeuksiaan? Tätä pohti myös korkeimman oikeuden presidentti Heinonen eläkkeelle jäädessään. Se kaikki luovuus, innovatiivisuus ja hyvyys jää pois yhteisistä resursseistamme, jotka jäävät käyttämättä yhteisen hyvän eduksi. Oikeus ja kohtuus ei aina toteudu. Oikeus tosin vallitsevan lain mukaan toteutuu, mutta ei aina oikeudenmukaisuus. Se kai on silloin se taso, minkä varassa elämme ja arvojamme toteutamme. Osa kyvykkäistä ihmisistä jää keskellemme heikoiksi signaaleiksi ja kovaksi ytimeksi.

Tieteen ja tutkimuksen kasvot

Useimmissa tieteissä ihmisyys on jo löytänyt pohdintansa. Ne ovat kehittyneet tähän päivään. Tosin kasvatustieteissä saattaa näkyä hallinnossa vielä samaa ihmisyyden katoa, vaikka opettajilla se jo sydämissä sykkisikin. ”Joku” onkin sanonut, että ainoat tieteen alat missä ihmisyys ei vielä toteudu niin, kuin sen jo tässä ajassa pitäisi, on oikeustiede ja psykiatria.

Ihmisyyden etiikka taitaa ollakin vasta kehittymässä osaksi kaikkia tieteitämme. Ihmistä ja hänen kokonaiselämäntilannetta ja kulissien takaista toimintaa ei joko kyetä näkemään tai osata yhdistää toisiinsa. Nähdään vain kitukasvuinen puu metsästä irrotettuna. Ja kun se puu on vielä oman voiton pyyteellä saatettu ensin kitumaan.

Pahuuden ja väkivallan kasvot osaavat käyttää tätä ihmisyyden puuttumista hyväksi. Ne kasvot puhuvat samaa kieltä silloin kasvottoman järjestelmän kanssa. Ihminen ei tule kuulluksi ja nähdyksi. “Harmaata kaikki teoria, vihreää vain elämän kultainen puu”, sanoi Goethe aikoinaan.

Yhdessä hautaan -tilasta on vain portaat ylöspäin

Ehkäpä kysymyksessä on vain erilaisuuden sietokykymme, suvaitsevaisuuden puute omaa itseämme ja toisiamme kohtaan, oman varjon näkeminen toisessa eikä itsessä. Niin helppo on tarttua syyttämiseen, syyllistämiseen ja syyllistymiseen. Syyttäjän osa on aina vaikea. Tuomarin, jonka pitäisi tuomita oikein. Mutta joka väärinperustein oman voiton kasvojaan verhoillessa on lähtenyt puhumaan naamarien maailmassa, omat pahuuden kasvonsa peittäen, osa on vaikein. Hän joutuu valehtelemaan itselleen koko loppu elämänsä tämän jälkeen.

Syytetyn osa on helpoin, hänen tarvitsee vain puolustautua ja puhua totta. Usein ihmisarvon ja ihmisoikeutensa menettänyt ihminen miettii vain kotonaan, että tapahtuiko tämä todella minulle. Kuunnellessaan syyttäjiään oikeudessa uhriksi joutunut ei aina edes tiedä, kenestä he puhuvat. Toivon yhteisöstä ulos heitetylle tuo usein kuitenkin se oma kokemus, että meidän joukossamme on sittenkin, eettisiä asianajajia, psykoterapeutteja ja psykiatreja. Konfliktia ratkottaessa yhdessä hautaan -tilanteesta on enää vain portaat ylöspäin.

Aito toisen kuuntelu saa kiinnostuksen heräämään toisen tilannetta kohtaan. Nähdään mitä toinen tahtoo. Ihmettely ja ihailu herää, nähdään että jokaisella on paikka yhteisössä. Vasta tämän jälkeen toisen tuskan näkeminen synnyttää moraalin, rauhan ja lopulta rakkauden. Rakkaus voittaa kaiken.

J.W.Goethe on myös sanonut: ”Jos kohtelet toista ihmistä sellaisena kun hän on, alennat hänet, mutta jos kohtelet häntä sellaisena joksi hän on tulossa, siunaat hänet”. Gandhi  taas: ”Omantunnon asioissa, ei enemmistön näkemyksellä ole mitään merkitystä”.

Mikä on demokratian seuraava kehitysvaihe, miten se jalostuu eteenpäin?

Onko demokratia silloin kehittynyt, kun se aidosti kuulee vähemmistöön kuuluvaan äänen? Kun Ihminen tulee aidosti kuulluksi ja nähdyksi enemmistön näkemyksen keskeltä? Kun maan hiljaiset tai hiljennetyt alkavat liikehtiä? Kansalaiset huutavat yksilön ja yhteisön liittoa, jota aikalaisetkin alkavat ymmärtää?

Elämää syntymän jälkeen

Wayne W. Dyerin kirjan “Löydä Henkinen Minäsi” johdannossa oli seuraava teksti: Kaksoset Ego ja Henki keskustelivat kohdussa. Henki tönäisi Egoa hiljaa ja kuiskasi: "Ego, minusta tuntuu, että on elämää syntymän jälkeen". Ego vastasi "Ole nyt vain hiljaa, tämä on meidän todellisuutemme, pimeää ja kosteaa, pidä vain napanuorasta kiinni ja koeta hyväksyä elämä sellaisena kun se on".  Henki oli hetken hiljaa, mutta jatkoi taas: "Ego, anna anteeksi, mutta minun täytyy kertoa Sinulle, että minusta tuntuu, että on olemassa äiti, jonka kohtaamme kuljettuamme tunnelin, jonka päässä on valoa, läpi".  "Koeta nyt vain ymmärtää, että tätä elämä nyt vain on, eikä mitään äitiä ole olemassa". He olivat kauan hiljaa, sitten taas Henki alkoi puhua: "Ego rakas, en voi olla kuvaamatta tunteitani Sinulle, minä vain uskon siihen, että kerran vielä, syntymän jälkeen, näen äidin kasvoista kasvoihin". Ego oli hiljaa, eikä vastannut.

Toivoa tuo tämä ”viides EU-ohjelmakierroksemme”. Alkaako massojen hyvinvointivaltiomalli, missä yksilö voi pahoin, muuttua yksilön hyvinvointivaltiomalliksi? Kolmijäsenteiseksi yhteiskunnaksi, missä talous, poliittis-oikeudellisuus ja kulttuuri ovat yhdenvertaisessa asemassa? Siinä pyramidi on käännetty ylösalaisin yksilön ja yhteisön hyväksi, pois kolmikannasta, vanhasta rakenteesta. Ammattiliitot ovat muuttuneet yksilön ja yhteisön liitoksi? Uusi sosiaalinen liike on alkanut. Vain ihmisyyden ja luovuuden kunnioitus orastaa uutta rakennetta.