Työpaikka- tai koulukiusaamista ei ole olemassa. Kysymyksessä on aina, vain ja ainoastaan, enemmän tai vähemmän toteutunut tai tarkoituksella toteutettu henkinen väkivalta. Vallan ja aseman väärin käyttö. Pahuuden ja sen suopeuden kasvot verhoillaan usein eri ihmisten muodostamissa yhteisöissä hyvyyden kasvojen taakse, vieläpä yhteisten asioiden hoidon nimissä, kulissien taakse.
Oman voiton pyynti vastaan yleishyödyllisyys
Oma etu voittaa usein yleishyödyllisyyden. Näin tapahtuu, kun oman edun ja oman voiton tai aseman pyyteelliset kasvot toimivat esim. politiikassa, yhdistystoiminnassa tai vaikkapa uskonnollisessa yhteisössäkin. Nämä samat kasvot tunkeutuvat kolmannen sektorin toimintaankin, joka kansallisaarteenamme “yhdistysten luvatussa maassa” on nykyisin luonut muotonsa yhteisen edun nimissä. Sieltä, mistä puuttuu yleinen työn arvostus, siellä tapahtuu eniten väkivaltaa.
Näin esim. matalapalkatuilla aloilla, missä ihmisiä, jotka ovat lähimpänä toista ihmistä, vähennetään mieluimmin kuin puretaan hallintoa. Useimmiten tämä ihmisten työn arvostamattomuus tapahtuu sosiaali- ja terveysalan palveluissa ja kouluelämässä. Oman voiton pyyde taas näyttää olevan pahimmillaan uusimuotoisissa yhdistystoiminnoissa tai uskonnollisesti fanaattisissa ja fundamentalistisissa yhteisöissä, joissa valitettavan usein yhteiskunnanrahoilla työllistetäänkin vain projektinvetäjät ja heidän lähipiirit.
Uutta toimintaa ei synny niin kauan kuin oman edun tavoittelu voittaa yleishyödyllisyyden. Vaikka yrityksiä arvostellaan oman voiton pyynnistä, taitaa voiton tavoittelu sittenkin tapahtua siellä aidoimmin ja rehellisimmin. Niissä ihmisten yhteisöissä etiikka, ihmisten arvostaminen ja ihmisoikeuksien toteutuminen on elinehto. Niiden katoamisella kun on suora yhteys asiakkaiden katoamiseen.
Kun oman voiton pyynnin kasvot tunkeutuvat ns. yleishyödyllisiin työyhteisöihin, se peitellään hyvyyden kasvojen taakse. Eikä ammattitaustoilla tai asemilla silloin ole vastuullisuuden kasvoja. Persoonallisuudet saattavatkin toteuttaa puhtaasti egon tavoitteita, naamariin peiteltynä. Persoonasanahan tulee sanoista Per = läpi ja Soona = naamio. Persoona peittää usein kehittymättömän (pahan) puolensa kehittyneisyyden (hyvän) naamion taakse.
Henkisen väkivallan tekijän kasvojen kätkeminen
Kun henkisen väkivallan kohteeksi joutuneen ihmisen arvo siirtyy punnittavaksi oikeuteen, järjestelmä keskustelee ja puhuu samaa kieltä naamioiden kanssa. Valitettavan usein oikeusistuin keskustelee henkisen väkivallan tekijän naamion kanssa, jos hän on saanut tarpeeksi liittolaisia taakseen, eikä enää näe metsää puilta tai mitä todella näiden oikeudessa istuvien ihmisten välillä on tapahtunut.
Työyhteisössä mihin ammattikuntaan tahansa kuuluva ihminen tuntiessaan omaa alemmuuttaan ja kateutta tai omien tavoitteidensa estymistä ja sitä peitelläkseen rakenteleekin lahjakkaasti toteutettavan selän takaisen mustamaalauksen. Tuloksena syntyy konflikti, jota ei enää haluta edes ratkaista. Mustamaalaus, toisen arvon alentaminen keinolla millä hyvänsä ja henkinen väkivalta sekoittuvat symbioottiseksi vyyhdiksi, josta ei punaisen langan päätä enää saada esiin.
Hyvyyden ja oikeamielisyyden kasvojen taakse kätketty henkinen väkivalta voi olla jopa psykologien ammattikuntaan kuuluvan ihmisen kasvojen takana. Väkivallan kasvot eivät voi tulla julki, kun tekijän on peitettävä väkivaltansa myös kunnallispoliitikkona ja yhteisen hyvän edistäjänä. Jos kulissien takainen toiminta paljastuu, tekijä menettää kasvonsa, joskus jopa kolmessa kerroksessa; yhteisten asioiden hoitajana, kansalaistoiminnan edistäjänä ja oman ammattikuntansa edustajana. Hänen on pakko kertoa ”kehittelemäänsä” tarinaa loppuikänsä. Vaikka se olisi vastoin hänen oman ammattikuntansa alkuperäistä etiikkaa, keitä varten he ovat olemassa.
Usein oman edun voiton pyytäjien esteeksi muodostuu, kuin vastavoimaksi, toisista ohjautuva ihminen, toisten hyväksyntää hakeva ihminen joka lapsuudesta saakka on pelännyt hylätyksi ja jätetyksi tulemista ja josta on kehittynyt ajan myötä ns. ylisuorittaja. Itseohjautuvuus on jostain syystä verhoutunut toisista ohjautuvuuteen.
Kun hän hakee hyväksyntää toisilta tekemällä ehkä joskus jopa mahdottomiltakin tuntuvia menestystarinoita ja saavutuksia, tuleekin hän hyväksi käytetyksi. Hän on toteuttanut asiat jopa oman voiton pyytäjänkin edestä. Kiitollisuudentunne on oman voiton pyytäjän ehkä vaikein asia kestää. “Tuo toisista ohjautuva uhrautuja teki kaiken hänenkin edestä ja hän sai sen toisen tekemän hyvän itselleen ilman omaa ansiotaan”. Eihän sellaista tunnetta voi kestää, ammattilainenkaan.
Monet meistä, jotka ovat joutuneet näiden vääristelevien, oman pyyteen kasvojen kohteeksi, tuntevat syvästi oman ihmisarvon alentamisen, ihmisoikeuksien menetyksen tuskan. Pahimmassa tilanteessa monet heistä muistavat erään viisaan kansalaisaktivistin, joka roomalaisen tuomarin edessä selkäsuorana seisoessaan sanoi: “Sinä sen sanoit, en minä”. Ja joka rohkeana tukka hulmuten rahanvaihtajien pöydät kaataessaan ilmoitti, että “Tässä temppelissä ei rahaa vaihdeta!”
Usein EU- ja RAY-rahoituksen saanti sekä valtapyrkimykset tuhoavat voimistuneen kansalaistoiminnan, mikäli yhteinen hyvä ei ole aidosti päässyt kehittymään yhteisön sisälle vakiintuneeksi arvoksi.
Konflikti ei ratkea oikeussalissa
Konfliktia ratkottaessa, itsestä ohjautuvuus ja toisista ohjautuvuus voisivat löytää toisensa, kultaisen keskitien kehityksen. Mutta se ehkä on se vaikein asia työyhteisöissä toteuttaa ja siksi sorrutaan helpoimpaan; toinen mustamaalataan selän takana ja saatetaan uupumukseen. Oikeutus toisen ulosheittämiselle etsitään, jopa jälkeenpäinkin, virheistä, jolloin monesta pienestä “tekaistusta virheestä” saadaankin aikaan valtava “petosvyyhti”. Näin konflikti on helpointa haudata kulissien taakse.
On mentävä sotaan ja tuhoon vaikka itsensä uhraten. Väkivallan tekijän on vain jaksettava kantaa oman voiton pyynnin vääristämiä kasvojaan. Oikeudessa 7 hallituksen ja lähipiirin edustajaa todistaa samalla tavalla. Syytetty on yksin. Lopulta oikeusistuimessa ei voita kumpikaan osapuoli.
Jos konflikti pyritään ratkaisemaan oikeussalissa, tilanteessa ei voita kumpikaan osapuoli, vaan molemmat häviävät. Ja näin lopulta häviää ja menettää arvoaan koko ympäröivä yhteisö. Väkivallan tekijän on alettava puhua samaa kieltä vain naamareita ymmärtävien tahojen kanssa. Hän saa sieltä avun ja oikeutuksen teolleen. Alun perin aivan toisin ja yhteisymmärryksessä toteutettu toiminta voidaankin jälkikäteen verhoilla jopa petokseksi yhteisöä kohtaan. Oikeuden on vain toteutettava sen hetkistä lain sovellusta. Asia suuremmasta yhteydestään irrotettuna ei näytä enää totuutta. Näyttö on voitu tarkoituksella tehdä, asia vääristää näyttämään aivan muulta kuin se ko. ajankohtana nähtiin. Ja oikeudelle riittää näyttö.
Ihmisarvo ja ihmisyys ei enää saa eikä voi näkyä kohteeksi joutuneen ihmisen elämässä. Oikeutus kasvojen takaiselle toiminnalle on haettava. Arvottomaksi ja oikeudessa jo vain sukunimelliseksi muuttunut ihminen ei saa tulla nähdyksi ja kuulluksi, paljastajaksi tai vapauttajaksi. Pahan kasvot eivät voi paljastua. Näissä väkivallan teoissa ei katsota kasvoista kasvoihin kuin vasta kuoleman jälkeen. Vaikka totuus tekisi heidät kaikki vapaiksi. Hyvyys ja kauneus purkaisivat konfliktin, saisivat punaisen langan pään esiin. Kukaan ei lähde raskaaseen syyttämisprosessiin yksin. Alun perin yhteisössä on ollut joku ns. pienempi oman voiton pyytäjä, joka vaikka vain rahan ja aseman pyyteessä alkaa kadehtia “kilpailijaansa”. Usein tämän arvomaailman omaavan ihmisen supatukset vastaavassa asemassa olevalle, esim. pelottelu taloudelliseen vastuuseen joutumisen vaarasta saa liittolaisen. Kaksi saavat jo taustatyöllä muutkin mukaan. Ulkopuolelle heitettävä ihminen ei vain itse tajua mitään eikä ymmärrä joutuneensa pois syönnin kohteeksi, eikä edes ymmärrä keiden tai minkä esteeksi on muodostunut.
Kuinka paljon joukossamme on maan hiljaisia, jotka eivät joko jaksa tai ei ole varaa hakea oikeuksiaan? Tätä pohti myös korkeimman oikeuden presidentti Heinonen eläkkeelle jäädessään. Se kaikki luovuus, innovatiivisuus ja hyvyys jää pois yhteisistä resursseistamme, jotka jäävät käyttämättä yhteisen hyvän eduksi. Oikeus ja kohtuus ei aina toteudu. Oikeus tosin vallitsevan lain mukaan toteutuu, mutta ei aina oikeudenmukaisuus. Se kai on silloin se taso, minkä varassa elämme ja arvojamme toteutamme. Osa kyvykkäistä ihmisistä jää keskellemme heikoiksi signaaleiksi ja kovaksi ytimeksi.
Tieteen ja tutkimuksen kasvot
Useimmissa tieteissä ihmisyys on jo löytänyt pohdintansa. Ne ovat kehittyneet tähän päivään. Tosin kasvatustieteissä saattaa näkyä hallinnossa vielä samaa ihmisyyden katoa, vaikka opettajilla se jo sydämissä sykkisikin. ”Joku” onkin sanonut, että ainoat tieteen alat missä ihmisyys ei vielä toteudu niin, kuin sen jo tässä ajassa pitäisi, on oikeustiede ja psykiatria.
Ihmisyyden etiikka taitaa ollakin vasta kehittymässä osaksi kaikkia tieteitämme. Ihmistä ja hänen kokonaiselämäntilannetta ja kulissien takaista toimintaa ei joko kyetä näkemään tai osata yhdistää toisiinsa. Nähdään vain kitukasvuinen puu metsästä irrotettuna. Ja kun se puu on vielä oman voiton pyyteellä saatettu ensin kitumaan.
Pahuuden ja väkivallan kasvot osaavat käyttää tätä ihmisyyden puuttumista hyväksi. Ne kasvot puhuvat samaa kieltä silloin kasvottoman järjestelmän kanssa. Ihminen ei tule kuulluksi ja nähdyksi. “Harmaata kaikki teoria, vihreää vain elämän kultainen puu”, sanoi Goethe aikoinaan.
Yhdessä hautaan -tilasta on vain portaat ylöspäin
Ehkäpä kysymyksessä on vain erilaisuuden sietokykymme, suvaitsevaisuuden puute omaa itseämme ja toisiamme kohtaan, oman varjon näkeminen toisessa eikä itsessä. Niin helppo on tarttua syyttämiseen, syyllistämiseen ja syyllistymiseen. Syyttäjän osa on aina vaikea. Tuomarin, jonka pitäisi tuomita oikein. Mutta joka väärinperustein oman voiton kasvojaan verhoillessa on lähtenyt puhumaan naamarien maailmassa, omat pahuuden kasvonsa peittäen, osa on vaikein. Hän joutuu valehtelemaan itselleen koko loppu elämänsä tämän jälkeen.
Syytetyn osa on helpoin, hänen tarvitsee vain puolustautua ja puhua totta. Usein ihmisarvon ja ihmisoikeutensa menettänyt ihminen miettii vain kotonaan, että tapahtuiko tämä todella minulle. Kuunnellessaan syyttäjiään oikeudessa uhriksi joutunut ei aina edes tiedä, kenestä he puhuvat. Toivon yhteisöstä ulos heitetylle tuo usein kuitenkin se oma kokemus, että meidän joukossamme on sittenkin, eettisiä asianajajia, psykoterapeutteja ja psykiatreja. Konfliktia ratkottaessa yhdessä hautaan -tilanteesta on enää vain portaat ylöspäin.
Aito toisen kuuntelu saa kiinnostuksen heräämään toisen tilannetta kohtaan. Nähdään mitä toinen tahtoo. Ihmettely ja ihailu herää, nähdään että jokaisella on paikka yhteisössä. Vasta tämän jälkeen toisen tuskan näkeminen synnyttää moraalin, rauhan ja lopulta rakkauden. Rakkaus voittaa kaiken.
J.W.Goethe on myös sanonut: ”Jos kohtelet toista ihmistä sellaisena kun hän on, alennat hänet, mutta jos kohtelet häntä sellaisena joksi hän on tulossa, siunaat hänet”. Gandhi taas: ”Omantunnon asioissa, ei enemmistön näkemyksellä ole mitään merkitystä”.
Mikä on demokratian seuraava kehitysvaihe, miten se jalostuu eteenpäin?
Onko demokratia silloin kehittynyt, kun se aidosti kuulee vähemmistöön kuuluvaan äänen? Kun Ihminen tulee aidosti kuulluksi ja nähdyksi enemmistön näkemyksen keskeltä? Kun maan hiljaiset tai hiljennetyt alkavat liikehtiä? Kansalaiset huutavat yksilön ja yhteisön liittoa, jota aikalaisetkin alkavat ymmärtää?
Elämää syntymän jälkeen
Wayne W. Dyerin kirjan “Löydä Henkinen Minäsi” johdannossa oli seuraava teksti: Kaksoset Ego ja Henki keskustelivat kohdussa. Henki tönäisi Egoa hiljaa ja kuiskasi: "Ego, minusta tuntuu, että on elämää syntymän jälkeen". Ego vastasi "Ole nyt vain hiljaa, tämä on meidän todellisuutemme, pimeää ja kosteaa, pidä vain napanuorasta kiinni ja koeta hyväksyä elämä sellaisena kun se on". Henki oli hetken hiljaa, mutta jatkoi taas: "Ego, anna anteeksi, mutta minun täytyy kertoa Sinulle, että minusta tuntuu, että on olemassa äiti, jonka kohtaamme kuljettuamme tunnelin, jonka päässä on valoa, läpi". "Koeta nyt vain ymmärtää, että tätä elämä nyt vain on, eikä mitään äitiä ole olemassa". He olivat kauan hiljaa, sitten taas Henki alkoi puhua: "Ego rakas, en voi olla kuvaamatta tunteitani Sinulle, minä vain uskon siihen, että kerran vielä, syntymän jälkeen, näen äidin kasvoista kasvoihin". Ego oli hiljaa, eikä vastannut.
Toivoa tuo tämä ”viides EU-ohjelmakierroksemme”. Alkaako massojen hyvinvointivaltiomalli, missä yksilö voi pahoin, muuttua yksilön hyvinvointivaltiomalliksi? Kolmijäsenteiseksi yhteiskunnaksi, missä talous, poliittis-oikeudellisuus ja kulttuuri ovat yhdenvertaisessa asemassa? Siinä pyramidi on käännetty ylösalaisin yksilön ja yhteisön hyväksi, pois kolmikannasta, vanhasta rakenteesta. Ammattiliitot ovat muuttuneet yksilön ja yhteisön liitoksi? Uusi sosiaalinen liike on alkanut. Vain ihmisyyden ja luovuuden kunnioitus orastaa uutta rakennetta.
